Kymisun matkailu- ja elämyspalveluita

Kymisun on matkailu- ja elämyspalveluita tarjoava yritys Kouvolassa. Sen toiminta henkilöityy Riittaan, joka toimii myös matkojen emäntänä. Kymisun järjestää matkoja lähialueen luontokohteisiin, joista Repovesi ja Verla tunnetuimpia. Tavoitteena oli tehdä Kymijokea tunnetuksi yhtenä mahdollisuutena. Päätimme toteuttaa videotuotannon tukemaan tavoitetta.

Riitta on luova henkilö, ja halusimme rakentaa kuvakerronnan hänen oman runonsa päälle. Riitan omaääninen tulkinta antaa videolle persoonallisen sävyn ja sitouttaa katsojan kokemukseen.

Kesän keliolosuhteet tuottavat usein päänvaivaa oikean kuvaushetken, asiakkaan, kuvattavien ja tuotannon aikataulujen yhdistämisessä. Kesän yhtenä parhaana hetkenä onnistuimme yhdistämään nämä ja keräämään veneeseen sopivan joukon ihmisiä somen voimalla. Palaset loksahtivat yhteen ja äiti luonto helli meitä täydellä sydämellä.

Kuinka kaunis olikaan Kymijoki. Näiden kuvien tunnelmaan päästyä katsoja näkee virran aivan uusin silmin. Videotuotannon onnistuminen sisältää joskus pienen murusen onnea, mutta ennen kaikkea tämä syntyi päättäväisellä otteella kaikkien palasten yhteen saattamisella.

Nauti matka Riitan mukana ensin videolla. Sitten veneessä. Kaikkine aisteineen.




OTA YHTEYTTÄ